Vieraskirja

Seppo Kela

Vielä vähän! Palojärven rannalla on viehättävä kappeli, jonka puuhanaisena on ollut Inkeri Palojärvi-Silvola. Niemen kärkeen päin kappelista on perinteinen nuotta-apajan paikka, johon on rakennettu kotalaavu ja varastorakennus kyläläisten yhteiseen käyttöön. Seuraava paikka oli Kinttauspirtti, joka on nyt kylätalona. Entinen kyläkoulu on remontoitu ja pihapiirin rantamaisemaan on rakennettu iso grillikota ja sauna. Siellä, Paloperällä, on kiireisen ihmisen hyvä unohtaa kiireensä ja huuhtoa hiljaisuudella ja luonnonkauneudella mieltään virkeämmäksi. Kinttauspirtillä olisi lukkari-Kelan perillistenkin joskus kokoontua sukutapaamiseen! Sydämelliset kiitokset vielä Marjatta ja Aatos

2024-10-05 19:44:51

Seppo Kela

Jatkoa Paloperästä. Nimismiehen ohjeita: tupa, riihi, navetta, heinälato, savuhuone eli keittokota, kaksi aittaa ja sauna. Peltojen ja niittyjen raivaus piti aloittaa ja rakennusten tekemisen piti olla hyvällä tolalla kahden vuoden sisällä. Niityt ja kalavedet katsastettiin ja nimettiin Danielille, ja myllyn paikaksi osoitettiin Kivilammen töyräs. Ahkerasti Daniel poikiensa kanssa uurasti, vaikka vastoinkäyminen seurasi toinen toistaan. Kuusamon, Kuolajärven ja Kitkan asukkaat kävivät polttamassa Danielin uuden pirtin. Kuolajärven käräjillä v 1758 tuhopolttajat määrättiin 30 kuparitaalarin korvaukseen Daniel Kelalle. Niittykiista Antti Maaningan kanssa päättyi sovintoon siten, että Antti Maaninka palautti Danielille niittyoikeudet ja Daniel maksoi Antille 18 kuparitaalaria niittyjen raivaamisesta, vaikka ei Daniel ollut raivausta tilannutkaan! Karhu kävi kesälaitumella Danielin lehmien kimppuun ja tappoi neljä lehmää, mikä oli yli puolet lehmäkarjasta. Daniel kuoli v 1766 tapaturmaisesti. Uudistilan sijoituskirja annettiin leskeksi jääneelle Carinille. Pian myös perheen Heikki - poika kuoli. Vuoteen 1770 mennessä perhe joutui muutamaan tilalta pois ja tila autioitui. Miltä tämän päivän Paloperän rannat ja harjanteet näyttävät. Aatos Tuovinen opasti meidät Paloperän Niemeen, jonne Daniel Kela pihapiirinsä rakensi. Asuinrakennus on sijainnut Niemen harjanteen korkeimmalla paikalla, josta on kauniit näköalat harjanteen molemmille puolille Palojärven lahtiin ja ympärillä siintäviin metsäisiin vaaramaisemiin. Toisen maailmansodan aikana rakennukset on poltettu yhtä aittaa lukuun ottamatta. Aitan ovan yläpuolella on vuosiluku 1797. Asiunpaikan lähellä Palojärven rannalla on jatkuu..

2024-10-05 19:13:54

Seppo Kela

Terveisiä Sallan Paloperältä Elokuun 13. 2024 Kolme Bengt Kelan perillisten sukuseuran jäsentä retkeili Daniel Bengtinpojan asuinpaikalla Sallan Paloperällä. Olimme sopineet Marjatta Tuomikosken ja Aatos Tuovisen kanssa tapaamisen Palojärven Kivelän talossa. Marjatta ja Aatos hoitavat nykyisin kunnostamaansa ja entisöimäänsä Kivelää. Kivelän varhaisimpia vaiheita kuvataan Paloperän kylähistoriassa, Rajaelämää viiden järven rannalla, jonka on toimittanut sitä varten perustettu kirjatyöryhmä ja kustantanut Paloperän osakaskunta ry. Kiveläjärven rannalla seisoo yksi Suomen vanhimmista aitoista, jonka hirressä on vuosiluku 1688. Vuosiluvun arvoitukseen liittyy mm. uudisraivaaja-asutuksen leviäminen Paloperälle ja historiallisen "lukutaitoisen" virkamiehen tekemä merkintä. Kitkan käräjien ensimmäisessä pöytäkirjassa vuodelta 1692 on päätös myöntää Pekka Puuroselle Iisalmen Nissilän kylästä oikeus asettua asumaan Paloperän Köykenejärven rannalle. Pekka toi Savosta Paloperälle uuden elinkeinon, huuhtaviljelyn, joka oli savolaisten uudisasukkaiden toimeentulon perusta. Pekka Puuronen joutui moniin riitoihin muiden Paloperän asukkaiden kanssa ja lopulta noin neljäkymmentä vuotta kestänyt Puurosen aika Paloperällä päättyi, perhe muutti muualle ja talo autioitui. Puurosen jättämään asuinpaikkaan asettui vuoden 1726 tienoilla Sallan Kursun seudulta kotoisin oleva Juho Antinpoika Kuhmitsa. Juho Antinpojan esi-isät tulivat Kuolajärven Akkalasta, joka oli siihen aikaan maailmankuulu noituudestaan. Kuningas Jaakko I järjesti Englannista retkikunnan tutustumaan tuohon ilmiöön 1500-luvulla. Tuohon aikaan Tuomas Kuhmitsa muutti Akkalasta Kursuun, josta akkalalainen maailmankuva ja shamanistiset tavat kulkeutuivat Paloperällekin. Kelojen osuus Paloperän historiassa alkaa Kuusamon lukkarin Bengt Danielinpoika Kelan, Juhon, muutettua Paloperälle Juho Antinpoika Kuhmitsan (Palojärven) rengiksi ja pian avioiduttuaan talon Anna - tyttären kanssa. Tästä tilasta tuli kruununtila vuonna 1758, nimeksi Palojärvi ja maakirjanumeroksi 11. Jaakko Bengtinpoika tuli myös rengiksi Juho Antinpoika Kuhmitsalle. Juho Antinpoika Palojärven (Kuhmitsa) kuoltua rupesivat vävy Juho Kela ja talon pitkäaikainen renki Jaakko Kela yksituumaisesti jakamaan Palojärven tilan pelto- ja niittymaita sekä muita etuuksia kahteen yhtä suureen osaan. Kuusamon nimismies Plantingin kanssa laadittiin v 1769 jakokirja, jossa Jaakko Kela saa muuttaa Saunajärven rannalle, mutta käräjäkirjoissa muuttaja olikin vävy Juho Kela. Jaakko asusti Palojärvi 11 tilaa ja avioitui kemijärveläisen Margareta Matintytär Imposen kanssa vuonna 1767. Jaakolla oli vaikutusvaltaa Paloperällä - hän oli mm. herastuomari. Kolmas lukkari - Bengtin poika, Daniel, muutti perheineen Paloperälle vuonna 1755. Hän rakensi pirttinsä Palojärven niemeen. Daniel hyväksyttiin uudisasukkaaksi 1756 ja sai kymmenen vuoden verovapauden. Nimismies antoi ohjeet rakennusten pystyttämiseksi: tupa, riihi, jatkuu myöh.

2024-10-05 18:33:14

Pertti Ervasti

Sekä isän äiti, että isän isä olivat Kelan sukuun kuuluvia.

2021-08-23 19:16:18

Tuula Rundgren

Vahingossa eksyin tänne kun tutkin sukuani. Bengt kela on minun 7th great grandfather, äiti on Pudasjärveltä Mertala. Terveisiä vaan sukulaisille :)

2021-06-09 12:26:38

Jooseppi Manninen, kuvanveistäjä, isoisäni sisaren poika, Kelan sukua äitinsä puolelta, Suomussalmen kirkkoon tehnyt mm. Saarnastuolin veistokse sekä vaivaisukon kirkon eteen.

2019-12-14 17:02:14

Marja-Leena Ilmojoki

Tuohon edelliseen tekstiin jäi nimi laittamatta

2019-09-10 13:51:54

Niin harmittaa kun eka kertaa oli tarkoitus osallistua sukukokoukseen, ja kun vielä koko kevättalven sitä suunniteltiin mieheni ja siskoni kanssa. Vaan eikös sattunutkin juuri, että samana viikonloppuna oli tyttäreni pojan konfirmaatio. Eipä ollut vaihtoehtoja valinnassa. Harmittava 5hteensattuma.

2019-09-10 13:50:12

Rauha Huhtamella

Olipa kiva kun tulitte käymään terv. Arto Kelan vaimoke😍

2019-07-31 20:20:20

Riitta Haataja ( Kela )

" Sitä saa mitä tilaa ": ja kuin tilauksesta oli taas mieleenpainuva sukutapaaminen Hossassa, että paljon kiitoksia tapahtuman järjestäjille. Poropuiston makoisan porokeiton nauttimisen jälkeen oli helppo keskittyä kokouksen pitoon ja uudet vetäjät saivat huokaista helpotuksesta kun huomasivat, että kaveria ei jätetä. Tupa oli nimittäin ääriään myöten täynnä ja tunnelma oli tiivis ja lämminhenkinen. Mielenkiintoista uutta tietoa sukuhistoriastakin tuli esiin puheenvuoroissa ja kokous eteni ripeään tahtiin ilman äänestyksiä henkilövalintojen suhteen.Seuraavan tapaamispaikan valinta jäi itse kullekin mietintämyssyyn.Paluumatkakin taittui sujuvasti kun paussipaikaksi osui sujuvasti Reijo Kelan " Hiljainen Kansa "- tilataideteos lettukahviloineen Suomussalmella. Kiitollisina päivän annista ja seuraavaa odotellessa: Olli, Elli, Ulla ja Riitta Kuusamosta päin!

2019-07-23 18:12:58

Marja-Leena Ilmojoki

Aikomus vaan lauantaina osallistua. Kiitos Jari Kela vastauksesta.

2019-06-17 17:33:01

Jari Kela

Jos osallistuu ainoastaan lauantain ohjelmaan, niin silloin ei tarvitse välttämättä ilmoittautua. Jos osallistuu sunnuntain ohjelmaan ja aikoo syödä Poropuistossa, niin silloin pitää ilmoittautua ruuan tekijän toivomuksesta, niin osaa varata ruokatarvikkeiden määrän. . T.

2019-06-16 17:58:00

Marja-Leena Ilmojoki

Pitäisikö tuohon sukuseuran juhlaan ilmoittautua..?. Meillä ei ole mahdollisuutta osallistua kuin tuon 6.7. Päivään, koska lapsenlapseni konfirmaatio osuu 7.7. Mutta kuten sanoin , mielelläni olisimme mieheni kanssa mukana, koska tuo tapaaminen on niin lähellä lapsuuteni kotia.

2019-05-18 18:27:36

Marja-Leena Ilmojoki

Pitäisikö tuohon sukuseuran juhlaan ilmoittautua..?. Meillä ei ole mahdollisuutta osallistua kuin tuon 6.7. Päivään, koska lapsenlapseni konfirmaatio osuu 7.7. Mutta kuten sanoin , mielelläni olisimme mieheni kanssa mukana, koska tuo tapaaminen on niin lähellä lapsuuteni kotia.

2019-05-18 18:26:29

Lukkarin koulu-sukukirja on lainattavissa Kuusamon kirjastossa. Terveisin Eila Heikkinen

2018-10-30 19:01:09

Tapio Suorajärvi

Hei Tapio. Lukkarin koulu kirja on loppuun myyty. Antikvaari kirjakauppojen nettikaupoista voi kysellä. Joskus sinnekin palautuu. Terveisin Eila Heikkinen

2018-10-26 14:56:07

Tapio Suorajärvi

Olisiko mahdollista saada kelan suvun sukukirja Lukkarin koulu Jostakin.Kirjakaupasta loppunut. Tapio Suorajärvi

2018-10-23 20:22:26

Tapio Suorajärvi

Olisiko mahdollista saada kelan suvun sukukirja Lukkarin koulu Jostakin.Kirjakaupasta loppunut.

2018-10-23 20:20:25

seppo kela

Kiitoksia Olli. Oli huojentava tieto, että ne ovat kontrollissa ja poistettavissa kuten huomasin. Syysterveiset sinulle t. Seppo K

2018-09-26 21:48:59

Olli Kela

Roskapostit siivottu pois täältä vieraskirjasta. Roskapostirobotit etsivät internetissä juuri vieraskirjoja, blogeja yms. kohteita, joihin alkavat syöttää mainoslinkkejä. Näitä roskaposteja tulee kerralla sitten paljon. Luonnollisestikaan kyseisiä linkkejä ei pidä avata. Yleensä nämä roskapostit eivät pääse "En ole robotti" -testistä läpi, mutta joskus niinkin käy. Poistan roskapostit vieraskirjasta aina kun huomaan niitä tulevan.

2018-09-25 16:04:27

seppo kela

Marja-Leena Ilmojoki. Hyvä, että juuresi aukenivat. Olen iloinen puolestasi.Hyvää syksyn jatkoa ja tervetuloa kelalaisten sukutapaamiseen 2019. T. Seppo K.

2018-09-22 22:32:25

seppo kela

Kuka kirjoittelee tälle vieraskirjalle pelikasinoitten osoitteita? Lopeta. Eihän sillä ole muuta kuin häiritsemistarkoitus. Kenenkään ei pidä avata niitä.

2018-09-22 22:27:04

Marja-Leena Ilmojoki

Seppo Kela, vasta nyt huomasin vastauksesi. Olen todella iloinen tiedoista. Kiitos. Heikki Kelan vanhin lapsi Veikko olo isäni. Meitä oli kolme lasta, lisäkseni sisareni Pirjo sekä Heikki nuorin. Hän kuoli muutama vuosi sitten. Isäni osallistui talvisotaan vapaaehtoisena, kävi armeijan välirauhan aikana ja edelleen oli vielä jatkosodassa. Sen jälkeen isä oli koko työelämänsä TVHlla autokuskina. Syksyterveiset Kouvolasta.

2018-09-21 13:32:20

seppo kela

Olisiko kelalaisia Sallan Paloperän reissulle lähdössä? Se on mielenkiintoinen ja kelalaisten juuriin liittyvä paikka. Olisin valmis opastamaan paikalle jos on tarvetta. Terv. Seppo Kela

2018-07-18 21:43:28

seppo kela

Tervehdys kelalaiset Kesäteatterit parhaimmillaan. Käykääpä katsomassa noiden amatöörinäytelijöiden esityksiä ammattilaisohjaajien tuloksena. Mahdottomabn hyviä. Naurettiin, taputettiin ja elettiin yhdessä. Kesäteatereita on ympäri maan. Käyn joka vuosi Koillismaan erinomaiset esitykset nautimassa. Mukaan vaan! Terv. Seppo Kela

2018-07-18 21:37:38

seppo kela

Hyvää Pääsiäistä kelalaisille ja kaikille sivuston lukijoille. Jos teillä on kysyttävää, ottaka heti yhteyttä vaikkapa minuun tai johonkin sukuseuran hallituksen jäseneen - Jari pj.tietää asioista ja myös Arto siht. on perillä suvun tiedoista. Olisiko kiinnostusta käydä Sallan Paloperällä Johanin, Danielin ja Jaakon 1700-luvun kortteeripaikkoja katsomassa? Nykyinen isäntäväki on erittäin mielellään vastaan ottamassa! Pääsiäisterveisin ja meilejä odotellen Seppo Kela, siilinjärveläinen seppo!

2018-04-01 23:17:04

seppo kela

Hyvää joulunaikaa ja tulevaa vuotta sukulaisille.

2017-12-11 22:09:29

Jari Kela

Terve Aila Sinun yhteys Kelan sukuun on kirjattu Kelan sukukirjaan (Lukkarin Koulu). Myös miehesi sukupolku tulee Kelan sukuun. Suvun tietoja on tällä hetkellä ainoastaan tuossa sukukirjassa. Ansioitunut sukumme sukututkija Erkki I. Aikkila kuoli keväällä 2015. Voitko lähettää minulle esim. sähköpostiosoitteen tai postiosoitteen, niin voin lähettää sinulle lyhyen selvityksen kirjasta tehtynä, miten liityt Kelan sukuun. Minulle voi myös soittaa. t. Jari Kela Sukuseuran puheenjohtaja puh. 0405765369 [email protected]

2017-02-27 11:57:16

Aila Kälkäjä

Olen kotoisin Ranualta ja nyt asun Pudasjärvellä.Sukujuureni kiinnostaa. Laitoin Aikkilalle postia, mutta liekö se mennyt väärään osoitteeseen kun ei ole vastausta kuulunut. Äitini ja isäni on Martti ja Selma Koivukangas os. Peätäjäjärvi ent. Pätsi. Isäni on Akseli Isakinpoika Koivukankaan lapsi ja kuuluu mm. Calamniuksen sukuun, äitini Pätsien ja Liikaseten sukuun. Äidin isäni Aukusti Petäjäjärvi on Ruottisia ent. Siira. Jurvansuun sukuluettelossa. Kuulumme myös Kelan sukuun., mutta miten? Onko teillä esim. jäsenille sukuluetteloa jäsensivuilla? T

2017-02-24 12:32:44

seppo kela

Itsenäisyyspäivän tervehdys, Marja-Leena! Sukututkija Erkki I. Aikkila on koonnut kelalaisia sukukirjaan "Lukkarin koulu". Kirja on loppuunmyyty. Heikki Antinpoika Kela s. 06.01.1895 Suomussalmella, puoliso Anna Liisa s. 1896. Lapset: Veikko s.1922, Aune s. 1925, Aulikki s. 1932 ja Toivo s. 1935. Muita tietoja ei sukukirjassa ole Heikin perheestä. Heikin isä Antti Tuomaanpk. s. 15.06.1863 on muuttanut Saarikylältä Piispajärvelle ja hänen puolisonsa on Elsa Simontytär Seppänen. Antin isä, Thomas Johaninpk. s.15.08.1818 Suomussalmen Saarikylän Ylitalossa ja hänen isänsä on Johan Bengtipka. Kela s. 20.05.1787 Kuusamossa, jonka isä oli Bengt Bengtinpka Kela s. 16.07.1731 Kuusamossa. Bengt Bengtinpojan isä oli Kuusamon lukkari Bengt Danielinpka. s.1697 Pudasjärven Kollajassa. Lukkarin koulusta löytyvät nämä tiedot ja paljon muutakin, mutta Heikki Antinpojan perheestä ei ole jatkotietoja kirjassa. Sukuterveisin Seppo Kela

2016-12-06 15:32:54

Marja-Leena Ilmojoki os. Kela

Olen kotoisin Suomussalmen Piispajärven kylästä. Nykyään asun Kouvolassa jossa olen toiminut historian opettajana yläkoulussa ja lukiossa. Olisin kiinnostunut sukuseurasta. Isoisäni oli Heikki Kela ja hänen isänsä Antti Kela ja Antin vaimo nimeltään Elsa. Isoisäni oli syntynyt 1800-l lopulla. Oisikohan ollut 1895. Hänellä oli 7 veljeä ja olisko ollut 3 siskoa. Veljesten nimet olivat Antti Simo Esa Tuomas Jooseppi Eetu Heikki ja yksi nimi hukassa. Piispajärven Runtille muuttaneet tietääkseni Saarikylältä. Olisin iloinen jos suvusta selviäisi lisätietoja.

2016-12-03 16:39:55

Riitta Haataja

Sydämelliset kiitokset 20-vuotis-sukujuhlasta. Kaksipäiväinen ohjelmakokonaisuus oli hyvin suunniteltu ja mielenkiintoinen, jonka annista saimme nauttia kaikilla aisteilla.Nuorempi sukupolvi sai todeta ihmetellen, kuinka "vanhat toimintaveteraanit" ovat vielä vireessä täysin palkein ja olivat loihtineet Kelan suvusta juuriaan myöten kiitettävän juhlan. Erityiskiitokset Virkkulan vaaran laelle Kelan Artolle ja Rauhalle, kun päästivät tupaansa yllätysvieraita bussilastillisen (n.30 henkeä) ja pian valkeni että sukulaiset ovat täällä katsastamassa "syntyjen syvien" paikkoja ja maisemia. Entisajan vanha tunnelmallinen pirtti kaikkine "kaluineen" pisti mielikuvitusta liikkeelle, mutta kirvoitti myös monet kielet kertomaan, miten elettiin ennen tiettömän taipaleen takana.Uskottavaahan se oli,koska kertojat puhuivat omista kokemuksistaan, millaista oli elämä apostolikyydin aikaan ilman karttoja ja tienviittoja säällä kuin säällä. Helppohan se meillä oli bussilla jatkaa matkaa Rukan maisemiin, joita saimme ihailla kuivina vaikka vettä satoi kaatamalla. Juhlan antia standardeineen ja mitaleineen kruunasi vielä suosittu tuliainen kotiin: "uunituore vanha kylähistoria": "Virkkula, kylä Jumalan selän takana" Heikkisen Jaakko siinä kertoilee, miten tiettömän tien takaa on lähdetty ihmisten ilmoille, suureen maailmaan ja aina palkintopallille saakka, jota kuvaa voi ihailla kirjan lopussa. Kirjasta käy ilmi , miten tärkeää työtä johtokunnat tekevät mm. Virkkulan koulun johtokunta on tehnyt viisaita päätöksiä, joka selviää johtokunnan pöytäkirjasta,josta ote on Jaakon kirjassa.Tätä tärkeää työtä myös sukuseurat vaalivat, joten kiitoksia vielä toimijoille ja toivotaan että perinteet jatkuvat tulevaisuudessa ja saamme nauttia niiden annista. Kiitollisin mielin Riitta Haataja (Kela)

2016-08-22 18:50:23

seppo kela

Kelalaiset! Suurkiitokset sukutapahtumaan osallistumisesta. Meitä olisi ollut ainakin kymmenen enemmän, jos ei olisi ollut yhteensattumia, jotka olivat suurimmaksi osaksi jo aikapäiviä ennen sukutapaamista lukkoon lyötyjä tai äkillisiä terveydentilan muutoksia. Tapaaminen lisäsi yhteenkuuluvuuden tunnetta ja suvun historiatietämystä paljon. Erityisen ilahduttavaa suvun "sukuseurakummiksi" jäävän esimiehen mielestä on nuorten kelalaisten innostus sukuseuratoimintaa kohtaan. Mukaan vaan reippaasti! Kaikkia kiittäen Seppo Kela "sukuseurakummi"!! mitä suurimmassa määrin!

2016-08-03 21:50:31

seppo kela

Bengt Kelan perillisten sukuseura täyttää pian 20 vuotta. Muutamissa lehdissä on jo ollut sukujutut -palstalla tietoja sukutapaamisesta Kuusamossa. Ilmoitelkaahan ajoissa esim. ruokailuista, jotka Kuusamo-opiston keittiö hoitaa ja Pohjois-Kuusamoon, kelalaisten asuinpaikoille suuntautuvaan retkeen osallistumisesta , että tiedetään varata tarpeeksi iso kyytipeli. Sydämellisesti tervetuloa Kuusamoon! T. esimies Seppo Kela

2016-07-03 19:34:50

seppo kela

Sukuseura täyttää 20 vuotta heinäkuusa 2016. Juhlaa vietetään Kuusamossa 30. - 31. 07. 2016 Kuusamon Opistolla. Merkitse tapahtuma kalenteriin ja tervetuloa sukutapaamiseen!

2016-04-14 21:19:12

Olli Kela

Sivuilla aiemmin ollut Freebok-vieraskirja on nyt korvattu sivuille itsessään rakennetulla vieraskirjalla.

2015-09-01 01:28:51