Kertomus Reken muorista Pummangissa
Anna Liisa Pesonen s. 2.2.1849 Kuusamo kk. Sipperin m�kki, k. 1930
Bengt Kelan j�lkel�isist� kuudennen sukupolven Anna Liisa Sigfridintr. Pesonen, �itini
iso�iti, oli j�lkel�istens� kertoman mukaan eritt�in lujatahtoinen ja tomera nainen; h�n
oli ”is�nt�” talossa. H�nen k�siens� kautta kulkivat kaikki talon rahavarat, niin tulot
kuin menotkin. Mies toi ansiot taloon kalastuksesta, h�n itse myym�ll� voita ja lampaanvilloja
p��asiallisesti Norjan Vard�h�n ja Ven�j�n Arkangeliin.
H�nt� kutsuttiin Reken muoriksi miehens� Fredrikin kutsumanimen Rekke mukaan. H�n oli kuppari
ja parantaja. Ker��mist��n kasveista h�n teki l��kkeit� ja hauteita ja paransi monenlaisia vaivoja
ja sairauksia, oli lapsenp��st�j� ja verenseisauttaja. ”Sel�n rommautukset”, nivelten paikoiltaan
menot, paiseet ja muut sellaiset hoituivat k�den k��nteess�. Olipa h�n yhdelt� vaimoihmiselt�
parantanut kaihinkin silm�st�. Melkein t�ydellisesti n�k�kyvyn saaneena t�m� vaimoihminen oli
innoissaan l�htenyt n�ytt�m��n silmi��n Norjaan l��k�rille, joka oli suostutellut h�net
silm�leikkaukseen ja siin� leikkauksessa h�n sokeutui t�ysin.
H�n osasi lukea ja opetti taidon poikansa lapsille, jotka Ven�j�n vallan aikana ven�l�ist� koulua
k�ydess��n lukivat ainoastaan Ven�j�n kielt�. �mmi piti Suomen kielen oppimista niin t�rke�n�, ett�
lapset saivat laistaa jopa raamatun ja katekismuksen luvusta, vaikka p��asiallisesti taidon
kehittyess� lukukirjana olivat katekismus ja virsikirja.
Laskentoa h�n hyv�n� kauppamiehen� opetti my�s, ”etteiv�t nuo ryss�n kauppamiehet p��se pett�m��n”,
oli h�n opetustaan perustellut.
Sunnuntait kodissa rauhoitettiin t�ysin ty�nteolta; vain v�ltt�m�tt�min, karjanhoito suoritettiin.
Sunnuntaisin my�s kyl�steltiin. Suurin osa Pummangin kyl�n v�est� oli kuusamolaisl�ht�ist�, huomattava
osa sukulaisia kesken��n.
Sek� �mmi ett� ukki olivat erinomaisen hyv�-��nisi� laulajia ja ukin oli osallistuttava sunnuntaisin
veisaamaan �mmin kanssa pari virtt�. �mmin mielest� Jumalan antamaa laulun lahjaa saattoi k�ytt��
vain virren veisuuseen. Ukki oli laulellut mielell��n maallisiakin lauluja, mutta vain silloin, kun
�mmi ei ollut kuulemassa.
�itini kertoman mukaan �mmi oli ollut tiedoiltaan ja taidoiltaan monipuolinen ja jos joku sattui
h�nen tiet�myst��n ep�ilem��n, h�n oli tokaissut: ”Min� tiij�n, min� olen ollu pappilassa”. Ei ole
tietoa, miss� ominaisuudessa h�n on ”pappilassa ollut”, ehk� nuoruudessaan piikana tai lapsuudessaan
papin koulussa, josta lukutaito ehk� oli per�isin.
S��st�v�isi� he, vanhaukki ja vanha�mmi, olivat el�m�ns� ajan olleet. Todisteeksi s��st�v�isyydest��n
meille lastensa lapsille oli vintille j��nyt s�killinen arvottomiksi j��neit� ruplia kauppaleikkeihimme,
kun raha oli menett�nyt arvonsa Suomen vallan tultua Petsamoon. Ihmisille ei ollut kerrottu rahanvaihdon
mahdollisuudesta. Vain kultaruplilla oli merkityst� ja perim�tiedon mukaan niit�kin �mmill� oli ollut.
Itseens�, omiin voimiinsa uskoen ja Jumalaan luottaen 1800-luvun loppupuolella kuusamolaisia nuoria,
�mmi muiden mukana l�hti rohkeasti tuntemattomaan, parempaa el�m��, leve�mp�� leip�� etsim��n ja
l�ytyih�n se, vaikkakin ankarasti ty�t� tehden. Meri antoi aina sek� leiv�n ett� s�rpimen. Kiitollisina
me j�lkipolvet olemme heit� kunnioittaen muistaneet.
6.7.1997 Inkeri Kamula, Kemi
30.6.2006 lupa julkaista Kelan internet sivuilla.